Elokuu 2021 taistelu

Kuukausi Statistiikka

Kesä alkaa olla lopuillaan ja elokuussa oli ihan mukavasti väkeä taistelukentillä. BF2042 pelin innoittamana moni on palannut pelikentille ottamaan lämpöä uutta bäfää silmälläpitäen.

Betan epäselvä kohtalo

DICEn PR toiminta on ollut pitkään vähän erikoista. Nytkun BF2042 pelin osalta homma alkoi hirveällä rytinällä ja isoilla sanoilla, mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Alunperin betaa lupailtiin syyskuulle, mutta alkuperäisten lupausten jälkeen on ollut hiljaisempaa. Oli ehkä vähän pelottavaa, ettei GamesCon tapahtumassa julkistettu mitään uutta Bäfästä. Yleensähän GamnesCon on ollut iso näyttämö uusille julkistuksille ja paljastuksille. Onko kehitystiimillä niin kädet täynnä, että demojakaan ei enää tehdä. Entä miten käy Betan kanssa. Moni ennakkotilasi pelin betan toivossa.

Pelin ilmestymiseen on enää vajaat pari kuukautta (22.10.) Betalle ei ihan hirveästi ole enää aikaa. Jos beta uhkaa myöhästyä, niin käykö samoin koko pelille. Jos julkaisu ja Beta myöhästyisi se olisi todella huono juttu jo entuudestaan huonon mediamaineen kanssa taistelevalle Dicelle.

Battlefield V

Kasvava määrä FWS ja CR ukkoja pelaa lähes päivittäin BFV:tä. Onko peli vihdoin pelattavassa kunnossa, vai onko se vain tämä pieni tauko, kun on saanut bäfän taas maistumaan. Aika moni pelaaja ei koskenut kuukusiin, jopa puoleen vuoteen bäfään lainkaan! Kymmeniä tilstoukkoja oli taas elokuussa kentillä ja tuntejakin kertyi per ukko useita kymmeniä.

Jamppu nosti itsensä takaisin kuninkuusluokkaan viemällä kallsituvan pulun nokan edestä peliajan kirkkaimman mitalin. Ero ei ole iso, mutta merkittävä 😉

Koodeessä kolmen kärki on kovia 3+ nimiä kaikki Badass, teme ja mikemensah.

Tarkkuudessa Juissi on napsutellut aivan käsittämättömät osumaprosentit miltei 27% tarkkuudella.  Muutenkin on merkillepantavaa sotilaiden keskimääräisen tarkkuuden merkittävä nousu. Yleensä yli 20% tarkkuudella pääsi jo aika korkealle tilastoissa, mutta tällä hetkellä Mackin 22% osumatarkkuus päästää vasta 6. sijalle!

Yhteistyö, tappoavustukset, revaukset, ensiapu…kaikissa kategoroissa peliaikakuninkaat tappelevat kahdesta kärkisijasta. Suurimmaksi osaksi kallistuvapulu vie kärkipaikan, mutta Jamppu oli ensiavuliaampi.

Kuukauden tilastoja

FWS Peliaika 1.8.-31.8.
1 jamppu_fi 64h 54m 15s
2 kallistuvapulu 64h 43m 5s
3 Juissi86 40h 9m 0s
4 FINBadass69 36h 34m 35s
5 Temezu144 34h 54m 30s
6 Jalpertti 31h 41m 50s
7 Jande1978_Fin 29h 58m 50s
8 GoldieOdd 29h 54m 15s
9 MikeMensah 28h 29m 10s
10 napsy85 27h 37m 30s
11 Noutte 25h 49m 0s
12 mack677 14h 57m 40s
13 Findividual 13h 14m 5s
FWS K/D 1.8.-31.8.
1 FINBadass69 3,785
2 Temezu144 3,463
3 MikeMensah 3,281
4 Jande1978_Fin 2,268
5 Noutte 2,132
6 mack677 2,106
7 Juissi86 1,909
8 GoldieOdd 1,760
9 kallistuvapulu 1,737
10 Findividual 1,673
11 jamppu_fi 1,602
12 napsy85 1,347
13 Jalpertti 0,939
FWS Tarkkuus 1.8.-31.8.
1 Juissi86 26,9%
2 Jalpertti 26,0%
3 Temezu144 25,2%
4 jamppu_fi 24,0%
5 FINBadass69 23,5%
6 mack677 22,0%
7 Noutte 19,1%
8 kallistuvapulu 16,1%
9 GoldieOdd 16,0%
10 MikeMensah 14,8%
11 Jande1978_Fin 13,6%
12 napsy85 13,2%
13 Findividual 11,0%

Yhteistyö

FWS Ryhmäpisteet 1.8.-31.8.
1 kallistuvapulu 331 290
2 jamppu_fi 249 364
3 Juissi86 194 768
4 Temezu144 182 717
5 Jande1978_Fin 182 466
6 MikeMensah 155 534
7 FINBadass69 141 369
8 GoldieOdd 132 705
9 Noutte 115 551
10 napsy85 110 714
11 mack677 67 790
12 Findividual 37 552
13 Jalpertti 18 709
FWS Tappoavustukset 1.8.-31.8.
1 kallistuvapulu 849
2 jamppu_fi 636
3 Temezu144 568
4 Juissi86 445
5 Noutte 440
6 FINBadass69 438
7 GoldieOdd 432
8 MikeMensah 410
9 Jande1978_Fin 388
10 napsy85 311
11 mack677 212
12 Findividual 130
13 Jalpertti 28
FWS Korjaukset 1.8.-31.8.
1 Juissi86 231
2 Jande1978_Fin 91
3 FINBadass69 59
4 Noutte 39
5 Findividual 22
6 jamppu_fi 16
FWS Revauksia 1.8.-31.8.
1 kallistuvapulu 1 185
2 jamppu_fi 797
3 Jande1978_Fin 496
4 Temezu144 444
5 MikeMensah 426
6 FINBadass69 366
7 Juissi86 346
8 GoldieOdd 336
9 Noutte 291
10 napsy85 157
11 mack677 44
12 Findividual 31
13 Jalpertti 24
FWS Ensiapu 1.8.-31.8.
1 jamppu_fi 16 985
2 kallistuvapulu 9 097
3 Jande1978_Fin 8 065
4 GoldieOdd 8 020
5 Temezu144 5 422
6 MikeMensah 5 061
7 FINBadass69 3 675
8 Juissi86 2 080
9 Noutte 1 644
10 Jalpertti 995
11 napsy85 748
12 Findividual 324
FWS Täydennykset 1.8.-31.8.
1 jamppu_fi 1 516
2 Juissi86 1 426
3 kallistuvapulu 1 004
4 FINBadass69 727
5 Jande1978_Fin 725
6 GoldieOdd 550
7 Temezu144 490
8 MikeMensah 397
9 Noutte 239
10 napsy85 205
11 Findividual 138
12 mack677 32
13 Jalpertti 5

 

Aloitetaan tässä samalla pelaajaesittelyt. Ensimmäisenä tietysti FWSn ylin johtaja ja kiistaton kuningas Jamppu_fi

Vastaa